December 31, 2013

Joulurumba

Tänä vuonna kompensoin kaikki viime vuosina tekemättömät lahjat, ja aloitin lahjojen tekemiset jo lokakuussa, ja paljonhan siinä ehtikin...

Tässä oli myös oiva tilaisuus leikkiä hetken designeriä, joten itse tehdyt jutut olivat tuulidesignia.

Muutamia lahjoja kuvina:

Rusetteja tein kaksi kappaletta


 Villaisia sukkia

Raitapannan tein aluksi vain äitille, mutta tykästyin niin, että piti itsellekkin saada. Hieman erilaisilla kuvioinneilla tein, venynyt on meikäläisen.

Veljelle oli tarkoitus tehdä Kymenlaakson perinnelapaset, mutta kun ensimmäisen lapasen loppuvaiheessa totesin että ne sopivat vain omiin käsiin, piti kiireenvilkkaa tehdä korvaavat, sillä kirjoneulelapasten alusta tekeminen olisi vienyt liikaa aikaa.

Avaimenperä ja köh vähän kiireessä aattona väsätty boksi

 Pisarakaulakoru äidille


Sydän koristeita tein satsit molempien äideille

Poikaystävä on himoinnut kahvimyllyä jo tovin, joten ostin moisen kirpparilta, kunnostin ja maalasin.

Kaikille herkuille sun muille tein itse paperipussit ja etiketit, niin paljon nätimpi lahjana 

 Ja tässä vielä tuota lahja kasaa, josta tosin monen monta lahjaa vielä puuttuu, koska osahan valmistui vasta aattona, heh.

Uudet tuulet

Työt karsii harrastuksia, joten on tämä blogin puolella pyöriminen jäänyt väliin tyystin viime aikoina, ja ensi vuosi näyttää aina vaan yhä kiireisemmältä, eli taidan palauttaa blogin jälleen käsityöblogiksi, jotta saisi edes nuo luomistyöt ikuistettua johonkin.

Noin muuten kaikki aika meneekin urheiluun ja käsitöihin, saas nähdä miten lähtee rullaamaan, kun alkuvuoden tavoitteena on aloittaa uusi laji, thainyrkkeily, josta olen mielettömän innoissani. Käydä lindy hopin alkeiskurssi uusiksi, tällä kertaa oman partnerin kanssa, ja samalla yrittää säilyttää paikkani roller derbyn SM- rosterissa. Tammikuun lopussa vaihtuu myöskin työpaikka puusepän verstaalta kahvilaan, ja kova preppaus muotoiluinstituutin pääsykokeisiin. Haistanko burnoutin?