November 30, 2012

Muistot esille


Kävin kesällä kaivelemassa roju kasasta harmaantunutta listaa, ja pitihän siitä jotakin askarrella... Kanaverkko on ollut estämässä talvella rusakoita syömästä nuoria omenapuita. Taisin jättää siihen nyt kanin mentävän aukon, hups. Sitten vielä kähvelsin kärsineimmät pyykkipojat, ja valokuva/muisto teline(?) kehys(?) on valmis!



Ja kyllä, lapsuuden kodissa huoneeni on sirkusteltta!

November 29, 2012

Illan ratoksi

Näin pöydällä mustan värikynän, ja totesin etten ole koskaan piirtänyt muotokuvaa värikynällä, joten...


Elvis oli innokkaasti myös puskemassa piirtokättä, ja saikin parit viivat tehtyä.


Kuvassa lapsi-äitini.

Muovailupaitoja

T- paidat ei yleensä säily minulla koskaan koskemattomina, kuten eivät nämäkään raasut. Eli muovasin pari paitaa vyötärö mittaisiksi joko korkea vyötäröisiä hameita/ housuja varten taikka legginssi + pitkä toppi yhdistelmän kanssa käytettäväksi. Jokseenkin edustavammat kuvat näistä olisi saanut päällä kuvattuna, mutta mutta...


Sirkus teksti paita lyheni ja kapeni, poltti hihansa ja sai taakan olkapäilleen. "Most" sanan uupuminen tekstistä häiristee jostakin syystä äärimmäisen paljon! Ei varmaan sopinu sommitteluun.


Olkapää patchit tein jokunen vuosi sitten yhteen kauluspaitaan, mutta ne erosivat aikanaan, ja saivat nyt uuden sijoitus paikan.


Ostin näin kahden vuoden harrastamisen jälkeen vihdoin ensimmäisen roller derby paitani sen hurmaavan printin ansiosta. Siitä tuli hapsuisa.
(Tuo mystinen varjo seuraa joka kuvassa, ja ei, se ei ole sormi!)


Hihan suut ja kaula aukon nyöritin kangas suikaleilla. Nokkelasti sai samalla tehtyä aukoista sopivan kokoiset, hihojen leikkuu kun yleensä jättää kankaan lörpöttämään.

November 28, 2012

Kaunistus penkki


Tämä kampauspöydän jakkara valmistui jo jonkin aikaa sitten, laiska ei vaan ole jaksanut esitellä...


Sorvaus kurssin alettua innostuin heti ensimmäisen päivän jälkeen koittamaan josko onnistuisin tekemään yhdenmukaiset jalat, kun on ollut tarvettakin pienelle jakkaralle. Ja ihan mukavastihan se hoitui. Siinä intouduin vielä testailemaan kaivertelua, ja kiitos sen olen viettänytkin koko syksyn talttojen sekä muiden veistelyiden parissa, ja näyttäähän nuo nyt taitojen harjaannuttua vähän tökeröiltä, mutta tuovat kuitenkin enemmän ilmettä jakkaralle. 




Sitten alkoi pintakäsittelyn pohdiskelu, ja halusin pistää maalaten.


Sitä oltiin valkoista ja vaaleanpunaista ja sitten punaista kulutuksilla ja patinointi tummalla vahalla. Valinnan vaikeus... ja nyt tuntuu että väärin valitsin taas. No katsellaan nyt tuota väriä kunnes saan sen kampauspöydän, joka olisi tarkoitus tehdä lopputyöksi. Näkee sitten mikä sen kanssa mätsäisi.

November 6, 2012

Pumpulipallot

Ompelinpas hiukan unelmaisia sohvatyynyjä, ja pari on vielä tekeilläänkin (pitää kohta hankkia isompi sohva että mahtuvat..) Kuviollisia kankaita lukuun ottamatta kaikki matskut on kierrätettyjä. 



Tämän väri on todellisuudessa kullertavampi...


...Enemmän tähän suuntaan. Kelpaa Elvis kullankin torkkua.



Testasin vähän kirjontaa ensimmäistä kertaa


Nämä + uusi karvainen torkkupeitto, ja sohvan syövereistä poistuminen on lähes mahdotonta!