August 26, 2013

LWT

Käytiin sunnuntaina Loviisan Wanhat Talot- tapahtumassa. Edellispäiväisestä pelistä kipeytynyt lonkka ei ollut niin mielissään 5h kävelystä, ja eritoten eri talojen ullakko-rappusten hiippailusta. Mutta minä olin mielissäni, upeita taloja ja pihoja, ja paljon kirppis pöytiä.

 En toki älynnyt että pelinumerot olisi voinut hinkata käsivarsista aiheuttamasta ihmetystä. Vielä mä joku kaunis päivä askartelen ne numeronauhat, jotka jo koko muulta joukkueelta löytyy.




 Sydän sukkahousut pääsivät ensi käyttöön, vaikka päivästä tulikin helteinen, ja välillä toivoin että olisin unohtanut laittaa nämä aamulla jalkaan.

Jokunen löytökin ihmisten pihakirppiksiltä tarttui matkaan:

Ketunhäntä kustansi huimat 1.82€, siis kaiken mitä vaan lompakosta ja laukunpohjalta saattoi enää kaivaa. Tästä olin ihan täpinöissäni, olen koittanut kirppiksiltä metsästää laukkuun koristeeksi sellaista feikkikarvatupsua mitä jokunen vuosi sitten myytiin kaupoissa, mutta tämä vei voiton moisilta!

 Myös toinen metsästyksen kohde saatiin päätökseensä, nimittäin haarukat! Tykkään metsästellä erilaisia, mahdollisimman vanhoja ja prameita aterimia. Tämän kuvan setti oli 3€, ja olin ihan ällikällä lyöty, yleensä joutuu aina kieltäytymään, kun yksi haarukka maksaa vitosen. Pikku haarukassa on helmiäis varsi.

Uusi mahtavan tuoksuinen saippua bongattiin erään talon piharakennuksessa olevasta käsityö puodista.

No comments :

Post a Comment